Annu Salminen

Annu aloitti soitonopiskelun Hämeenlinnan musiikkiopistossa pianon soitolla. Hän sai matkan varrella sivuinstrumentikseen käyrätorven ja ihastui siihen niin, että vaihtoi sen pääinstrumentikseen kun jatkoi opintojaan Pirkanmaan musiikkiopistolla opettajinaan mm. Heikki Keski-Saari ja Jouni Suuronen. Annu ehti opiskella Tampereen yliopistolla Saksan kielen kääntämistä ja tulkkaamista muutaman vuoden kunnes musiikki vei mukanaan ja hän aloitti ammattiopinnot Sibelius-Akatemiassa ja myöhemmin myös Frankfurtin musiikkikorkeakoulussa. Opintojen suola ovat olleet lukuisat mestarikurssit ja kesäleirit niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tällä hetkellä Annu soittaa soolokäyrätorvistina Turun filharmonisessa orkesterissa ja opettaa Helsingin konservatoriolla.

Vapaa-ajallaan Annu nauttii liikkumisesta, joogasta ja matkustamisesta sekä maailman tutkimisesta kahden pienen poikansa kanssa.