Juho Valjakka

Juho Valjakka on mikkeliläislähtöinen pianisti-huilisti, joka työskentelee aktiivisesti sekä jazzmusiikin että klassisen musiikin saralla. 10-vuotiaana pianonsoiton aloittanut Valjakka on valmistunut Pop & Jazz Konservatoriosta opettajinaan mm. Mikael Jakobsson sekä Neff Irizarry II. Syksystä 2015 hän on jatkanut musiikkiopintojaan Metropolia Ammattikorkeakoulussa.

Tällä hetkellä Juho Valjakkaa työllistävät useat jazzyhtyeet ja –projektit duoista big bandeihin, minkä lisäksi hän säveltää omaa musiikkia Valkia-yhtyeelleen. Esiintymisiä Suomen rajojen ulkopuolella hänelle on kertynyt eri jazzyhtyeiden kanssa mm. Portugalissa, Puolassa sekä Venäjällä.

Klassisen musiikin osaamistaan Juho Valjakka on kerryttänyt huilunsoiton mestarikursseilla Aldo Baertenin ja Annaleena Jämsän johdolla. Vuonna 2014 Valjakka voitti toisen palkinnon valtakunnallisessa Gluck-huilukilpailussa nuorille, jossa hänet palkittiin myös yleisön suosikkina.

Juho Valjakan vapaa-aikakin on keskittynyt pitkälti musiikin ympärille, mm. lukien muusikoiden ja säveltäjien elämänkertoja. Musiikin ulkopuolella hänen sydäntään lähellä on laadukas brittidraama, kuten Downton Abbey.